Inttilesken elämää

Nukuin hyvin yön ja heräsin jossain neljän maissa. Keitin kahvit ymsyms..

Koko päivä meni maatessa sängyllä ja oottaen sitä et milloin Heli soittaa et tuo Minkan mulle hoitoo. Helist ei kuulunu ni soitin sille ja se ilmotti ettei se tuokkaan sitä.
Siivosin tylsyyteeni vähän ja söin, Netflix ja Ronja oli tän päivän plääni!

Aloin stressaa Lauantain tapaamis päivää, millä meen? Saanko kyydin? Mitä jos en? Miten selitän Emilille?
Onneks äitin palverista huolimatta saan kyydin Siposeen ja sieltä kyydin Tammisaareen. En malta oottaa et nään Emilin! <3 Tää on vast neljäs päivä mutmut…nii en osaa selittää milt tää tuntuu.
Oon ylpee ittestäni sillä en oo itkeny tänää ollenkaa ikävään, kai mä jo totuin ajatukseen et nyt ollaan erossa puolvuotta tai vuoden 🙂 Hurjaa mut oikeestaa aika ihanaa!

Heti herätessä huomasin et oon huonolla tuulella, yleensä se johtuu siitä et jos en oo nukkunu hyvin tai ei muuten vaan mee asiat nappiin..aamulla olikin kyse siitä etten ollu nukkunu koko yönä.. Hetken nukuin ku en kestäny sitä ku oli mieli niin maassa.

Sitten ku heräsin ni aloin itkee taas ihan tajuttomasti, soitin Helille ja se pyys mut kahville ettei tarttis olla koko aikaa yksin ja kotona. Menin illalla sinne ja olo piristy melkee heti ku pääs juttelee sen kans 🙂

Minka oli taas niin hassu! <3 Se halaili mua ja varmaa puoltuntii putkeen istu sylissä, halaili, pussaili, hipsutti ja teki kaikkee niin yyber sulosta. Oli jopa laittamassa mua nukkumaan..? 😀
Tarkotus oli käydä vaan kahvilla mut tulinki vasta kahen aikaa yöllä kotiin, Make oli jossai käymässä.

Oli tosi kivaa ku Emil soitti, tuntu niin ihanalta päästä kuulee sen ääntä ja juttelee senkaa kaiken seb itkun ja raivoomisen jälkeen. Mietin oikeesti sitä että oonko pimahtanu päästä ku sain kunnon itkukohtausken ja heittelin ja potkin tavaroita ku mikäki sekopää…

Heliltä ku pääsin kotiin ni olin jo tosi väsyny ni meninki sit samantien nukkumaa..okei iiihan pikkusen selasin Wishii! 🙂

Olihan tää jo tiedossa et tää päivä koittaa…en vaa ois uskonu sen näin nopeasti tulevan!

Eilinen ilta oli viimeinen vähään aikaan ja en ollu saada katsetta irti tulevasta sotaukosta!
Pääs pyöri kaikki ajatukset et mitä teen päivät ku ei oo se mua viihdyttämässä…?
Yöllä vakuutin ittelleni et kaikki menee hyvin, ja että tää on nopeesti ohi. En mä voinnu sillä hokemisella kuitenkaan mun itkua pidättää..puristin vaan kovemmin kullan kättä.. <3

Aamu oli ihan KAMALA! Ensimmäinen ajatuks oli se etten itke kun annan viimiset halit…pyh..paskat! Itkin ennen ku ulko-ovelle pääsin, ehkä vähän yliherkkä..kenties? Automatka kotiin oli pelkkää itkuu, iskä hoki hymyillen et "näät sen kohta". No jjoo tottahan se on mut tää tilanne on mulle uus tai no meille.. 🙂

Pääsin kotiin ja Jani oli täälä, se kysy samantien "lähtikö se inttiin?" siinä sitte TAAS itkua pidätellen vastasin. Ei siinä koko päivä meni puhuen armeijasta (puhuin aivan varmasti enemmän ku sä) ja koittaen totutella tähän tilanteeseen. Eka päivä ni ei oo ihme et tuntuu näin pahalta. Uskon sen et ajan myötä helpottaa.

Sain illal kuvan mis Emil oli inttivaatteet päällä ja niin mä TAAS kerran purskahdin itkuun, enkä hetkeen lopettanut sitä.. 🙁 Ku oli joku pakottava tarve kattoo se kuva uudestaan ja uudestaan! <3 Illal viel juteltiin ja halusin kuulla kaiken et mitä siel on tapahtunu ja miten siel on menny. Oli kiva jutella vähän enemmän, helpotti mun sekavaa oloo täst kaikesta tulevasta. Mut nyt illan mittaa oon jo rauhottunu ja alan tottuu ajatukseen se on vaan puolvuotta tai vuoden mut mä kestän sen,, onhan kuitenkin kyse maailman kultasemmasta miehestä! <3

Ja joo en tosiaan tiedä kirjotanko tän sulle Emil vai kirjotanko tän tällai yleisesti..? Puhuttelenko sua Emilinä vai sinuna? Mulla on jo ikävä…